Lassi21.6.07
liian nuori virallisiin tutkimuksiin
säkä: noin 58-60cm
paino: 31kg

Lassi17.5.2007
Lassi, Lassinero, Lapsinero, Las,  Lasslass, Lars,  Lassi-Laivakoira, Lassi-Laser, Salama 
 Misstep's Hotchpotch
"Lassi"
 
 
Lassi-poika, nuori noutajan alku, opettelee elämän alkeita ja koittaa pysyä belgien perässä, tai siis belgit Lassin perässä. Herttainen poika, äärimmäisen kiltti ja vieraskorea. Aina on pojalla nälkä ja on aina ruoka-aikaan kotosalla.
 
Aina olen haaveillut omasta kultaisestanoutajasta, maaliskuussa 2007 se sitten toteutui. Ei ehkä sillä tavalla kuten olisi toivonut, rakkaan Noton poistuttua oli tyhjä olo ja tarve omasta harrastuskaverista, mutta toteutui kuitenkin. Lassi saapui korjaamaan särkyneitä sydämiä ja ilostuttamaan niin ihmisiä kuin lauman muita koiria. Lassi on koira, jota on paijattu ja halattu kymmenen koiran edestä.
 
Mielenkiintoisia ja hauskoja hetkiä on ollut tämä meidän alkutaival täynnä ja toivotaan niin sen jatkuvan. Noutajalla on aivan omanlaisensa maailmankatsomus belgeihin verrattuna, puhumattakaan huumorintajusta.
 
Tarkoituksena Lassilla on valloittaa maailma, näin vaatimattomasti. Ei vaan, hiljalleen opetellaan elämisen ihmeitä. Tokossa Lassi aloitti kisaamisen 10-kuukautisena ja tuloksena oli III-tulos. Lassi oli sitä mieltä, että säännöt ovat muita varten ja hänellä oikeus soveltaa niitä mielensä mukaan. Agilityyn ollaan päästy tutustumaan JATin penturyhmässä, laji taitaa olla Lassin mieleen, sillä poika on aivan mahdoton treeneissä, virtaa riittää. Jos vaan pojassa riittää innostusta, niin olisi mukava kokeilla jotain palveluskoiralajia, ehkäpä jälki, haku tai etsintäkoe voisi siintää tulevaisuudessa. Kuitenkin nyt vain nautitaan yhteisestä ajasta, eikä kiirehditä mihinkään, meillä on vielä paljon aikaa toteuttaa yhteistä tulevaisuutta. Lokakuun 2007 alussa Lassi suoritti noutajien taipumuskokeen. Ikää pojalla oli tuolloin vain 8,5 kuukautta. Noutajahommien harjoittelua Lassi jatkaa hitaasti edeten, meillä ei ole kiire eikä haluta asettaa liian suuria paineita kisaamisen suhteen. Kaikki tulee ajallaan ja aikaahan meillä on.
 
 
MUUTA FAKTAA
- keskittyy olemaan viisas
- kaikki tavarat käyvät Lassin suun kautta
- kuten Alma, Lassikin pitää karkista, penninnallet ja lakritsi uppoavat 
- Leevi on Lassin suuri idoli
- Oili on Lassin paras remuamiskaveri, erottamaton parivaljakko
- Almaa on kiva hieman härnätä, mutta hienovaraisesti
- rehellisesti ja aidosti oma itsensä
- hevoset ovat hieman jännittäviä Laasin mielestä 
 
 
 
 
LASSIN HOROSKOOPPI
(Lähde: Eve Devereaux "Helli Hauvaasi")
KAURIS 22.12.-19.1.
Aivan kuten kaurisihmiset, kauriskoiratkin törmäävät elämän vaikeuksiin suoraa päätä. Esteitten läpi pusketaan miettimättä miten niitä voisi väistää. Tämä voi olla sekä voima että heikkous. Tämä tämäpää-asenteesta huolimatta Kauris pysyy tyynenä vaikeissa tilanteissa. Siitä johtuu sen maine tunteettomana ja laskelmoivana olentona. Älä kuitenkaan anna sen jymäyttää itseäsi. Sisällä sykkii kultainen sydän. Kauriskoirat ovat usein heikkoina hoitoloihin, ja hemmottelemalla niitä voitat niitten ihailun. Jos vaikka joskus rusettikin?
 
*Sopiva koirakaveri: Neitsyt
*Sopivat omistajat: Jousimies, vaikka muutkin huomaavaiset ihmiset
  kelpaavat
*Mieliväri: tummanvihreä, punainen, harmaa, ruskea ja musta
*Onnennumero: 12
*Lempiruoka: kana ja usein vihannekset
*Kamalinta: televisio, koiravarmat jääkaapinovet
*Kivaa: seikkailun onnellinen loppu
*Ominaisuudet: jekkumieli, rämäpää, piiloujous, uskollisuus
 
Lassi29.6.07
Misstep's Hotchpotch
kultainennoutaja, uros
synt. 19.1.2007
kasv. Marja Mallat
om. Maria Tolppanen

Lassi10.4.2007
Hello World!